perjantai 7. syyskuuta 2012

AUNE-ehdot


AUNE-ehdot ovat autoalan neuvottelukunnan (AUNE) laatimia ehtoja ja oikeuksia, korjaamoille ja asiakkaille. Jokainen korjaamo on velvollinen pitämään luettavissa AUNE-ehdot, jos asiakas näin vaatii. Mikäli asiakkaan ja korjaamon välillä tulee erimielisyyksiä, tarkistetaan mitä AUNE-ehdot sanovat asiasta. Jos asiassa ei päästä yhteisymmärrykseen osapuolten välillä, voidaan asia viedä kuluttajavalituslautakunnan käsiteltäväksi, josta asia voidaan viedä vielä eteenpäin, tuomioistumelle. Jos korjaamo ei noudata laadittuja AUNE-ehtoja, se on rangaistava rikos. AUNE-ehdot sisältävät kaikenlaisia sääntöjä ja oikeuksia, kuten:

Työn hinnoittelu: työn hinta-arvio ei saa ylittyä yli 15:sta prosentilla, ja tällöinkin ehdoton maksimi on 168,19 euroa.
Maksuehdot: Korjaamolla on oikeus kieltäytyä luovuttamasta työtä, mikäli asiakas ei maksa laskua luovutuksen yhteydessä. Huomioikaa että tämä on yleinen kaava, ja korjaamon kanssa voi sopia myös muista maksutavoista, kuten osamaksu (harvinaista) taikka postissa lähetettävä lasku.
Vakuutusyhtiön laskuun tehtävät korjaukset: Korjaamo laskuttaa tehdystä työstä vakuutusyhtiötä asiakkaan sijaan.
Toimitusaika: Jos korjaamo ei saa työtä tehtyä sovitussa ajassa, on korjaamolla oikeus tehdä työ loppuun kohtuullisen ajan sisällä. Asiakas on oikeutettu saamaan vahingonkorvauksia tästä, jos virhe/ huolimattomuus on korjaamon puolelta. Jos viivästys johtuu korjaamosta riippumattomista syistä (esim. varaosien hankinnan mahdottomuudesta yms.) ei ole asiakas vahingonkorvaus oikeutettu.
Takuu: Työssä käytettyjen osien ja itse työn takuu on minimissään 6kk tai 15 000 kilometriä Jos työhön on käytetty asiakkaan itsetuomia osia, ei ole korjaamo korvaamisvelvollinen itse osasta jos se rikkoutuu käytössä. Mutta jos osan rikkoutuminen johtuu todistetusti osan huonosti asentamisesta, on korjaamo korvausvelvollinen.
Alihankinta: Jos korjaamo joutuu tilaamaan osan jostain muusta firmasta yms. on korjaamolla vastuu tästä varaosasta ja täten takuu velvollinen.
Säilytys: Korjaamo on velvollinen pitämään työtä korjaamon tiloissa 4 vuorokauden ajan. Jos asiakas ei nouda työtä neljän vuorokauden sisällä, on korjaamolla oikeus vaatia tästä säilytysmaksua. Korjaamo on velvollinen pitämään korjaamossa näkyvillä säilytysmaksuja koskevia tietoja.
Työn vastaanotto ja luovutus: Kun asiakas luovuttaa ajoneuvon korjaamon henkilökunnalle aukioloaikojen sisällä on korjaamo vastuussa ajoneuvon vahingoittumisesta ja säilytyksestä, kunnes se luovutetaan takaisin asiakkaalle.
Lisätyöt: Jos ajoneuvoon ilmaantuu lisätöiden tarvetta on niistä ilmoitettava asiakkaalle, ja saatava hänen hyväksyntänsä. Autoasentajan on ilmoitettava mahdollisista puutteista tai vioista, jotka hän on huomannut.
Jarrut: Jos asiakkaan ajoneuvon jarru(t) eivät toimi, ei saa asiakkaalle ajoneuvoa luovuttaa ajoon, vaan on asia korjattava niin nopeasti kuin mahdollista, joko samassa korjaamossa lisätyönä tai asiakas voi halutessaan viedä ajoneuvon muualle jarru huoltoon hinaamalla tai muulla mahdollisella tavalla, mutta ei missään nimessä ajamalla!
Vastuu: Ajoneuvo asentaja on vastuussa hänen tekemistään töistä. Esimerkki: jos asiakas on tuonut ajoneuvonsa jarruhuoltoon ja jarrut eivät toimikkaan kun asiakas lähtee ja joutuu onnettomuuteen jarrujen puuttellisen toiminnan vuoksi ja loukkaantuu tai pahimmassa tapauksessa kuolee, on jarruhuollon tehnyt asentaja tästä vastuussa!

Tässä oli vain osa AUNE-ehdoista. Voit itse käydä tutustumassa lisää AUNE-ehtoihin esimerkiksi täällä
"http://personal.inet.fi/yritys/mikkoy/aune.html". Näihin on hyvä tutustua jos olet esim. kuluttaja ja huollatat ajoneuvoasi säännöllisesti liikkeessä. Jokaisen korjaamon on noudatettava AUNE-ehtoja. Huomioikaa vielä, että tämä on yleinen kaava, poikkeukset tapahtuvat korjaamon ja asiakkaan välillä sopimuksen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti